keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Jotain omatekoista ystäville ja tuttaville.

Osallistuin vuoden alussa Facebookissa kiertävään "kommentoi niin saat minulta jotain itse tekemääni"-haasteeseen ja kuten sanottu, mulla on taas vähän venähtänyt tämän projektin kanssa. Minkäs teet kun tekemistä tuntuu koko ajan olevan niin paljon ja uutta pukkaa ennen kuin vanhaa ehtii saada päätökseen. Kuinkahan monta työtä mulla on tälläkin hetkellä kesken eräisenä? Huh. 
Vaikka toisaalta on mukavaa että samaan aikaan on muutama työ tekeillä. Jos toinen työ ei huvita niin voi välillä tehdä toista ja sitten taas toisinpäin. 

Mutta siihen projektiin. Osa tähän liittyneistä töistä on lähtenyt jo aikaa sitten omistajilleen, eivätkä näin ollen ole edes kuvissa mukana. Jostakin puhelimen kätköistä nekin löytyisivät, mutten niitä taida jaksaa alkaa nyt sieltä kaivamaan. Puhelimen valokuva-arkisto vaatisi "pientä" raivausta, sillä kuvia siellä on paljon... Yksi työ on myös vielä suunnittelu/toteutusvaiheessa, joten senkin julkaisen vasta myöhemmin. Mutta tässäpä vähän villasukkia, niitä mun käsissä syntyy huomattavasti eniten.







Vielä kun nämä kaikki saisi pakettiin ja postin vietäväksi. Se on mulle se koko homman haastavin osuus! Kuinka vaikeeta voikaan olla postiin meneminen, näitten pakkaaminen siellä ja postittaminen..? Mulle se voi olla todella vaikeeta. Työni takia mun pitäis hoitaa tämä homma mielellään jonain päivänä töihin mennessäni ja mä en millään vaan jaksa enkä viitsi! Laiska. Se nimittäin tarkottais sitä, että mun pitäis lähteä aikasemmin kotoa ja mä yleensä vitkutan lähtöäni aina viimeiseen asti. Nautin siitä ajasta minkä ehdin kotona olla kun se kuitenkin on aika vähäistä enkä hirveästi ehdi mitään työpäivinä kotona touhuta muutoinkaan.

Mutta joku päivä tässä koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja piipahdan postissa. Ihan pian! Mikäli siellä ruudun toisella puolella on joku, joka odottaa multa postia kyseiseen projektiin liittyen niin siitä nyt sitten vain arvailemaan että mikäs näistä lämmikkeistä sieltä postilaatikosta tulee löytymään.. Vai onko se sittenkään mikään näistä? Jos se onkin juuri se viimeisin muttei vähäisin, joka on vielä työn alla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi.