torstai 2. tammikuuta 2014

Uudenvuoden räiskettä.

Tässäpä muutama kuva rakettien räiskeestä. Meillä ei ollut ollenkaan omia raketteja, ei oo ollut enää moneen vuoteen. Tällä kertaa katseltiin äitin ja isän parvekkeelta kun ihmiset ampu raketteja, käytiin katsomassa kaupungin ilotulitusta ja vierailtiin siskon luona ja katsottiin kun siellä ampuivat. Ihan riittämiin näki kauniita raketteja näinkin.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Jouluisia kuvia.

Eletään jo vuoden 2014 ensimmäistä päivää, mutta aion silti palata vielä hetkeksi menneeseen. Oon ollut koko joululomani kotopuolessa ja ajattelin jakaa teille muutaman kuvapläjäyksen muodossa tuon kuluneen vajaan kahden viikon tapahtumia. 


Rentoutumista, pitkään nukkumista, hyvää ruokaa, pelejä, ulkoilua, kirjojen lukemista, laiskottelua, perheen ja ystävien kanssa olemista, sitä oli meidän loma täynnä. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan ja huomenna pitäis suunnata taas takas töihin. Aion kuitenkin uhmata arkisia asioita ja näyttää teille muutamat rakettikuvat meidän uudeltavuodelta kunhan huomenna saan ne julkaistavaan muotoon, tänään ei enää jaksa. 

Kauniita unia kaikille ja onnea alkaneeseen vuoteen!