keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Vuoden 2013 käsityötavoite, viikko 38.

Meillä oli tässä syksyllä töissä koulutus, jossa ideoitiin iltapäiväkerhotoimintaa. Jokainen meistä sai tuoda esiin omaa osaamisaluettaan ja antaa sitä kautta vinkkejä muille ohjaajille siitä, mitä iltapäiväkerhoissa voisi lasten kanssa puuhata. 

Ketään ei varmaankaan yllätä se, että minä ja työkaverini Anne saatiin kontollemme koulutuksen kädentaito-osuus. Tarkoituksena oli siis antaa muille vinkkejä siitä, mitä kivaa lasten kanssa voisi käsillä tehdä.  Saatiin meille puuhailu aikaa sekä koulutuspäivän aamu- että iltapäiväpuoliskolle, joten ehdittiin tehdä kaks eri juttua. Aamulla läträttiin vedellä ja saippualla, kaiken sen sotkemisen jälkeen valmistui hienoja huovutettuja saippuoita.

Siinä kaikki hienoudet. Minä muita opettaessa odottelin että kaikki saivat oman sappuapalansa ja väkersin sitten puolikkaasta palasesta oman kokeiluni. Toinen kokonaan oransseista saippuoista on mun käsialaa.
 Iltapäivällä tehtiin Guatemalan huolinukkeja. Tarun mukaan Guatemalan lapset kertovat yhden murhee jokaiselle nukelle nukkumaan mennessään ja laittavat sen jälkeen nuket tyynynsä alle. Aamuun mennessä nuket ovat murehtineet niille kerrotut murheet pois.

Mun oma huolinukke.
Ja kaikki huolinuket yhteiskuvassa.
Että semmostakin meillä on töissä ehditty touhuamaan. 
Pieni hassuttelu ja leikittely on silloin tällöin enemmän kuin paikallaan, jokaisella aikuisellakin! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi.